Kyllä sitä saa!

Heräsin jo seiskalta, kun poika kaivautui kainaloon. Varttia yli poika sai tarpeekseen tai sitten hänelle tuli kuuma, kun kaksi lämpöpatteria hehkui vierekkäin ja hän nousi ylös. Mie seurasin vanavedessä, kun pärskeet oli kerran rikottu jo. Aurinko paistoi taas, vaikka miulla oli niskat jumissa ja ääni meinasi pettää. Se oli käsittämätöntä empatian puutetta! Vein pojan kouluun ja menin itse metsästämään lammasta. Ei kuitenkaan ihan ”Lampaansyöjät” (rispektit koko tekijäporukalle ja näyttelijöille) mallin mukaan. Kotimaista päkää oli tarjolla koko Kuusaalla vain viulu ja sekin valmiiksi maustettuna. Miulle riitti pojan soittama viulu, joten passasin yli kaksikiloiset murikat jopa meille isoina. Metsästys oli siis jatkuva. Ässä-marketti yllätti miut positiivisesti. Sinne oli nimittäin tullut helmililjoja. Poimin heti pari ostoskoriin. Nyt ainakin pääsiäinen oli siltä osin pelastettu. Helmililja on kaikista kevätkukista kuitenkin se miun juttu. Kun vielä myyjät tuurasivat sisätiloissa ulos jäänyttä aurinkoa, niin purjehdin isoin purjein myötäisessä.

Kassan jälkeen kurvasinkin oikeaan normaalin vasemman sijaan. Marssin kohti suurta aukkoa seinässä. Niin, mitä onkaan maailmastamme tullut? Alko ei ole enää pitkäripainen pitkällä tiskillä varustettu myymälä, jossa myyjien röntgenkatse porasi helposti pitkänkin jonon aina viimeisen sieluun asti arvioidessaan asiakkaiksi uskaltautuneiden ostokuntoisuutta. Oli siinä asiakasparoilla melkoiset paineet jonossa täristessä. Kun viimein pääsi tiskille, oli haaveet vaikeasti lausuttavista viineistä haudattu ja Saharaakin kuivempi suu sai tokaistua suomalaiseen suuhun hyvin istuvan ja helposti lausuttavan nollakolmentoista lempinimen ”Kossu”. Uskalikot saattoivat ottaa kossun sijaan toiseen perisuomalaisen kuivahkon valkkarin eli Dry Vodkan.

Alkon myyjä hurmasi miut jo siinä suuren aukon kohdalla hymyilemällä hurmaavasti ja sanomalla päivää. Mie en häkeltynyt moisesta ystävällisestä sekä palveluhenkisestä teosta vaan vastasin samalla tavalla. No, ehken sen hurmaavuuden laita oli niin ja näin. Katseeni tavoitti, ennen kuin suuni kerkesi kysymään, jalon ruskeiden juoman sisältämien pullojen rivistöt. Katselin hetken valikoimaa ja päädyin tuttuun ja turvalliseen punanuttuun sekä leimaiseen eli skottilaiseen Jussi Kävelijään. Pullo kourassa suunnistin saman tien kohti kassaa, kun muuta ei ollut tarkoitus ostaa. Kassalla se miut kerran jo yllättänyt nainen jatkaa nyt jo yllätyksetöntä silti niin toivottua linjaansa vaihtamalla rahan ja tavaran lisäksi myös ajatuksia! Huomasin lähietäisyydeltä hänen silmien kauniin ruskeina muistuttavan metsälampea kuumana kesäpäivänä. Tiedäthän sie? Sellainen ruskea vetinen auringonpaisteessa hyvin pintavedeltään lämmennyt lampi, joka syvältä saattaa olla hyvinkin kylmä. No, mie tyydyin pulikoimaan pintavedessä tällä kertaa ja syvän kylmyys tai lämpöisyys jäi kokeilematta.

Tarkkaavainen lukija varmaan huomasi, että törmäsin muutaman minuutin sisällä kahdesti loistavaan asiakaspalveluun. Kuka se sanoikaan, että Suomessa ei saa muka asiakaspalvelua?? Hän ei ole ainakaan Kuusaalla ikinä käynyt!

Kotona odotti taas pyykki ja yhä epävakaa läppäri, jolta kopsasin tärkeimpiä tiedostaja talteen. Söin Reissumiehen Tosi Ruista maksamakkaran, paprikan, kurkun, valkosipulin ja Oltsun kanssa. Ennen pojan hakua oli pyykkien ripustelua ja kirjoittelua. Pojan hakureissulla kävimme suklaamunia koulun pääsiäisjuhlaan ja kotiakin pyhiksi syötäväksi. Iltapäivärutiinit rikkoi pojan kaveri tulemalla leikkimään kolmeksi tunniksi. Pojat pelasivat säbää sisällä ja tekivät koekuvauksia juutuupiin. Pojan isän kanssa tehdyn sopimuksen mukaan käytiin viemässä poika kotiin. Koti-iltaamme koristivat kynttilät ja söimme pizzaa, kun halusin säästää voimia pyhän kokkauksiin.

Täyttä arkea

Aurinko tuhlaili antejaan verhojen takana jo täysiään, vaikkei kello ollut kuin seitsemän pintaan. Mie vanuin sängyssä horroksessa puoli kasiin johon illalla annoin itselleni luvan herätystä asettaessa. Mietin hetken taas lääkäriin lähtöä vetämättömän oloni takia. Päädyin kuitenkin päivän aikataulun takia lykkäämään asiaa ainakin päivällä, kun kuitenkin veto pysyy kuitenkin yhä kahdella tassulla eikä nelivetoon tarvinnut siirtyä. Aamu meni hyvin, vaikka kuurapakkasen koristelema auto muistuttaakin ikävällä ja vaivalloisella tavalla lämmitysjohdon hävittämisestä. Menin taas metsästämässä suomalaista lammasta. Saalis jäi vain saamatta. Mämmiä ,kymppi tietysti, otin kaksi rovetta. Tiesin sen olevan vikatikki ja näin itseni ruokalusikka kourassa naama messingillä syömässä.

Kotona hain pyykit alhaalta ja ihastelin niiden tuoksua, vaikka olivatkin olleet yön sisällä ulkoilun jäliltä. Jätin pyykkikoneen huilaamaan tietäen sen illalla taas työllistyvän ja rupesin kirjoittamaan. Söin oikeaa äijäkurmeeta.

Kävin viemässä laatikollisen pojan pieneksi jääneitä Torilla myynnissä olleita vaatteita pakettiautomaattiin ja hain pojan samalla reissulla koulusta. Normit pois alta pyörimästä ja sit miun läppäri meni taas alkuasukas asentoon. Koitteli.. Kone jäi eheyttämään itseänsä. Se oli kai ottanut liikaa mallia nykyihmisistä. En tunnusta itse kuitenkaan olleeni mallina. Vien pojan viukkaan. Upea keli huuti kävelemään mutta passasin kutsun. Kotona läppäri rakensi edelleen omakuvaa keskenänsä. Hain pojan pois viukasta ja laitoin säbävermeet valmiiks. Läppäri löysi itsensä raunioista ja nousi ylös. Me lähdimme kuitenkin kohti Kuusaan urheilutaloa. Treeneissä oli tosi vähän poikia ja pääsimmekin aika intensiiviseen harjoitteluun teemana kaksintaistelu. Se oli tökkinyt viime aikoina pahiten kaikista pelin osa-alueista. Jos oli pojilla hiki ja naamat punaisina, niin en ollut poikia pahempi. Ilta meni rutiinien mukaan. Ihan koko paletin kävin läpi.

Rauhallista pääsiäistä!

Haluan toivottaa kaikkille oikein rauhaisaa pääsiäistä runoni myötä:

maahinen ja kiirastorstai

maahinen pohti
–niin se mokoma tohti—
ihmisten touhuja

niin monen elämä kuin umpikuja

ihmisraukka kuuntelee huhuja
ei omaa tahtoo
naapurista mallii kahtoo
jos kiireeltään ehtii
ku ajaa pois näkymätöntä kiiraa
nii et päästä viiraa
mut ainakin hää kadehtii

ja sisin niin musta multa
kaipaa uudistusta
kissoja, ruohoja ja tulta
haluaa puhdistusta
tai edes itsensä löytämistä
mutta mistä?

kuule Taivahinen
olisko hetki aikaa
hukas on ihminen
voisitko käyttää taikaa

En ihmettä taas tohi pyytää
muistuttaa toki voisit armostas
sekä loputtomast anteeksannostas
ja tulikivet pois mielist saisit syytää

niin ja metänväelle
kuulasta keliä iltaselle
jot kaikilla olis hyvä olla
ku yhes istutaa nuotiolla

Palasia miehuudesta eli lähemmäs ihmisyyttä

Tuli tuosta maanantaiaamuisesta jo vähän hankalasta, ihoa ärryttäneestä ja aikaa vieneestä parranajosta mieleen haave, joka aina kesäisin herää eloon. Olen pukenut tuon haaveen aikanaan myös kirjalliseen asuun ja haluan nyt jakaa sen teidän kanssanne eli

ison miehen haave

Olen kiitollinen Herra Philipsille hänen kekseliäisyydestään ja lahjasta meille alku esi-isiämme muistuttaville miehille. Hänen ansiostaan joka aamuinen rituaali itseni lähes ihmisen näköiseksi loihtimessa on aavistuksen verran helpompaa. Varsinkin hänen keksintönsä tuunattu eli ladattava versio, joka vapauttaa narun päässä kiikkumisesta siis tarkoitan sen suovan valita parranajopaikan vapaammin. Se ainakin näin kesällä, jolloin jo aamusta sisällä olo on kuin huonossa ruotsalaisessa saunassa olisi ja iho on nihkeän tahmaisen kostea niin kuin baaritiskin edestä lattia juuri ennen valomerkkiä, helpottaa kummasti elämää suodessaan mahdollisuuden siirtyä ulos tätä toimenpidettä suorittamaan.

Voisin olla myös kiitollinen Herra Braunille, jos en olisi niin ennakkoluuloinen. En mahda mitään sille, että Herra Braunin keksintö tuo mieleen kurittajan tarkemmin parran tukistajan ja en näe parran kasvuani omana syntinäni, joten sen poistokaan ei tarvinne olla katumusharjoitus.

Herraa King Camp Gilletteä kädestä pitäen kiittäisin – kiittäjiä tosin voisi olla ihan jonoksi asti–, jos se vaan mahdollista olisi – rauha hänen sielulleen–. Hänen yksinkertaisen tuntuinen keksintö on ainakin miun näkökulmasta paras keksintö kautta aikojen miesten siisteyden ja hygienian hoidossa. Siinä yhdistyvät vapaus valita paikka, – tosin tietyin rajoituksin, joista kohta tarkemmin– mukavuus ja siisti jälki.

Koko kolmikkoa voinemme varmaan kiittää nykyisen ihmisrodun porskuttelusta maan päällä. Heidän keksintöjensä ansiosta varmaan moni kaula on vahingossa jäänyt katkeamatta – Puistattaakin ajatus tarttumisesta partaveitseen¬ ja ilman heidän keksintöjään moni parisuhde ei olisi päivänvaloa nähnyt.

Olen monena nihkeän kuumana aamuna haaveillut Herra Philipsin keksinnön käsissä suristessa ja yhtä hitaasti liikkuen kuin nuo etanat nurmikolla kulkiessaan työtä tehdessään, että joku aamu annan kasvoilleni Kuninkaallisen kosketuksen. Se vaan vaatii niin paljon…

Pitäisi raahata lämmintä vettä ulos kahdessa pesusoikossa. Niin kahdessa, eikö ole käsittämättömän itsekkään tuhlailevaa. Toisen tarvitsen pestäkseni itseni ja parranajokoneen. Eihän kukaan itseään kunnioittava mies jätä vehkeitään likaisiksi. Toisen soikon tarvitsen pyyhettä varten. Eikä siinä vielä kaikki siis sillä omatunto puolella. Mietin kuinka ikinä enää silmiin katsoen voin kieltää lapsen leikkimisen vedellä. Yhtä eettisen tuskan juhlaa.. No, kuka sille tielle lähtee, kestäköön sen kuin mies. Mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan…

Edellä mainittujen tuskien lisäksi pitää kestää vielä lisää omatunnontuskia. Parranajon helpottamiseksi pitää kasvoja lämmittää ja sen takia pyyhe tulee kastella lämpimässä vedessä siis tehdä huutava vääryys esineen varsinaista syvintä olemusta ja tarkoitusta vastaan ja vielä luontoa sekä rahaa tuhlaillen kuumalla vedellä oman mielihalun takia. Kyllä siinä, jos missä koitellaan omatunnon rajoja ja niiden venymistä.

Käyn henkien taistoa. Enkä tiedä kuinka tässä taistossa tulee käymään.

Olenko hyvä vai sittenkin itsekäs ihminen..

Merkittäviä kohtaamisia seuraamuksetta?

Uusi viikko alkoi kurjalla kelillä, kun lunta tuiskutti ikkunan takana suoraan silmille vedettyäni verhot sivuun. Yläkroppa oli kuin tulessa. Osittain se oli takuulla illallisen sohvaan nukahtamisen ansiota. Osan kunniasta lunastaa myös pitkään jatkunut ”enpäs tiijjä olo” ja sen seurauksena liian vähäinen liikkuminen suhteessa koneen ääressä käytettyyn aikaan. Aina pitäisi pyrkiä kaikessa tasapainoon. Parta jäi sunnuntaina ajamatta ja kuva peilissä oli taas askeleen lähempänä puuttuvaa linkkiä. Minun oli siis pakko ottaa partakone kouraan ihan jo oman hyvin voinnin takia. Tiesin nimittäin, että toinen päivä parta ajamatta johtaisi kutisevaan tunteeseen aivan niin kuin pienet elukat lerhailisivat pitkin naamaani. Pistäydyin vaa’alla ennen pukeutumista. Paino oli näköjään siirtynyt neuvolassa punnittavien osastolle. Mie kyllä epäilen, että tuo painonpudotus johtuu lihaksien hupenemisesta tekemättömyyteni takia enemmäni kuin oikeasta läskin palamisesta. No nyt ollaan taas siinä pisteessä, josta aikanaan varsin iso armeijalääkäri totesi miulle: ”Ei siustakaan miestä tullut”. Hän jatkaa nähdessäni kysyvän ilmeeni: ”Niin, miehen mitat ovat 2 metrin pituus ja 100kg paino.”

Sain pojan onnellisesti taas kouluun. Kaupasta pois tullessani koin sykähdyksen. Ajatuksieni ollessa jo kotona tuulikaappiin astuttua katseeni haki kuin lämpöhakuohjus kauniin naisen kasvot ja varsinkin hänen uskomattomat silmät. Silmäni sukelsivat niiden syvyyksiin. Värähdin, kun tunsin hänen silmiensä sukeltavan minun silmiini. Koko tuon viitisen metriä ennen ulos astumistani silmämme suutelivat toisiaan ahmien, nauttien ja täysin toisiinsa sulaen. Ulkona aurinkokaan ei häikäissyt hänen silmiensä kirkkauden jälkeen. Autossa lähellä kotia vasta tajusin, mitä oli tapahtunut. Ensiksi harmittelin tyhmyyttäni ja sitten vain nautin tuosta kohtaamisesta. Ehken se oli juuri noin tarkoitettukin ja antoi tuolla tavalla sen kaiken mitä oli mahdollista saada. Sinänsä hassua, että miulle ei ollut edes tarkkaa kuvaa kokonaisuudesta. Mieleni täyttivän niin voimakkaasti hänen silmänsä. No, ehkäpä tunnistan hänet, jos joskus taas kohtaamme.

Kotona arki jatkoi rullaamista äskeisestä hetkestä huolimatta ja laitoin lakanapyykin koneeseen. Ovikello soi, kun olin kirjoittamassa. Asentajat tulivat laittamaan Kouvolan asuntojen puolesta neliöiden määräämät kaksi palovaroitinta. On niitä nyt sitten riittävästi, kun on neljä savu- ja yksi häkävaroitin seitsemässäkymmenessäkahdessa neliössä. Kellon osoitellessa lounasaikaa söin yhden keskeytyksen taktiikkaa hakien. Syötyä maksoin laskuja ja juuri homman valmiiksi saatuani pyykkikone piippaili pyykin kypsyneen. Kun alakerrassa oli taas hajustettua pyykkiä, vein pyykit ulos välttääkseni hajun tarttumisen meidän pyykkeihin niin kuin edellisellä viikolla kävi. Kirjoittelin ulkoa tultua kunnes tuli aika hakea poika. Ip:ssä oli menossa vielä tarinatuokio ja jäin odottamaan sen loppumista, jotta poika sai kuunnella tuokion kokonaan. Mihinkäs meillä olisi ollut kiire. Näin toimien en häirinnyt koko porukan tuokiota ja poika sai mahdollisuuden ammentaa tuokiosta oppia. Kotipihaan tulessa oli syntyä likeltä pitäen tilanne, kun naisen ohjaama auto oli tulossa pihasta kujalle. Jarrutimme molemmat äkisti ja mie nopeana sekä kohteliaana miehenä veivasin auton syrjään, jotta nainen pääsi sivuuttamaan meidät. Auton lipuessa ohi näin hänen kauniit kasvonsa ja hymyn, joka olisi sulattanut Siperia ikiroudankin saatikka minunlaiseni romantikon sydäntä, hänen nyökätessään kiitoksensa väistämiseni johdosta. Yritin vastata hymyyn niin lämpimästi kuin vain osasin siinä tilassa. Mie leijuin jossain kaukana vaaleanpunaisissa höttöpilvissä, kun kuulin pojan tuumaavan vieressä: ”Olit eri reilu isi, kun annoit tilaa.”

Iltapäivässä oli vain rutiineja. Merkittävin tapahtuma oli pojan tarttuminen viuluun lähes viikon tauon jälkeen. Illalliseksi keitin täysjyväpastaa ja tein porkkanaista chilijauhelihakastiketta. Poika kehui taas kerran ruokaani sanoen: ”Et ole tainnut tehdä kertaakaan huonoa jauhelihakastiketta, vaikka monenlaisia versiota olet tehnytkin.” Kiittelin kehuista ja jatkoin: ”Kun käyttää hyväksi havaittuja raaka-aineita järki päässä ja tekee suurella sydämellä, niin ei voi epäonnistua. Ilta meni ihan samoja raiteita kun edellinenkin. Jopa nukahtamista myöten..

Pyhä ja urheilu

Sunnuntaiaamu klo 6.50 ja känny oli juuri vaatinut hereille. Niin, tätä nykyä siihen aikaan miut ajaa ylös vain urheilu. Formulakausi oli alkamassa ja luokittelen sen edelleen urheiluksi kuskien kovien fyysisten vaatimusten ja kilpailullisen asetelman vuoksi, vaikka melkoista peräkkäin ajelua se nykyisellään on. Kimin hyvä lähtö suli kuitenkin liekkeihin, jotka pyrkivät grillaamaan jäämiehen. Valtterin ajellessa sijoilla mikä lie homma rupesi maistumaan katkeralta kalkilta. Siirryinkin työpöydän ääreen kirjoittamaan ja kuuntelin samalla, josko ihme tapahtuisi.. No, ei tapahtunut ja mietin, että tätäkö tämä on taas tämän kautta. Jos on, veikkaan kisakuntoni pettävän formuloitten osalta viimeistään kesällä. Tiedän, etten viitsi kesällä katsella pettymyksiä sisällä, kun ulkonakin voi olla. Suomalaisena penkkiurheilijana, kun on tullut tähän ikään mennessä hakattua päätä ja kovasti seinään useammin kuin kerran, niin kai sitä on hiukan ruvennut suojelemaan jo itseään. Tietysti sillä edellytyksellä tuo ulkona olo ettei koko kesää sada. Kisan jälkeen laitoin pojalle aamiaisen ja kömmin peiton alle lämmittämään itseäni, kun poika ei halunnut enää nukkua. Ihokontaktia haluavalle lämpöpatterille, joksi minua on haukuttu, yksin nukkuminen on aina hiukan tympeää. Parin tunnin tirsat eivät juuri auttaneet. Olin melkoisen pölähtänyt kömpiessäni ylös. Asiaan saattoi vaikuttaa myös jo minua jonkun aikaa vaivannut yleinen vetämättömyys.

Lämmitin eilistä mannapuuroa päivälliseksi ja lisukkeeksi laitoin leipää ja keitettyjä munia. Aivan! Eilen päivällisemme näytti samalta. Miulla on tapana keittää aina puuroa reilusti eli käytän täysmaitoa aina sen litran purkin puuroon. Saamme syödä kahdesti siitä ja energiaa sekä vaivaa säästyy! Isäni soitti ja tarvitsi apua etänä takuuseen tulleen tabun asennuksessa. Melkoinen operaatio kahdelta ei todellakaan nörtiltä, kun vielä ottaa huomioon kielitaitomme lontoon suhteen. Isä osannee muutaman sanan ja mieki korkeintaan heikosti. Nostan hattua isälleni uskalluksesta tietotekniikan kanssa ja sinnikkyydestä sekä kärsivällisyydestä! Isä jäi yksin jatkamaan asennusta Tohmikselle, kun me läksimme kuplaan säbäämään pojan ehdotuksesta. Minä en halua olla este pojan liikunnalle millään muotoa, kun hänellä halua ja intoa riittää. Tällä kertaa meille riitti tunti ja vartti. Mie olin muuten vaan jo vedoton ja poika kypsyi kovasta tekemisestä miun pitäessä kiitettävää vauhtia yllä koko ajan sekä vaatiessa pelillistä suoritusta koko harjoituksen ajan, jotta asiat imeytyisivät selkärankaan ja siirtyisivät sieltä sitten peliin. Menimme kaupan kautta kotiin. Kalastimme kalapullia ja perunaa illalliseksi.

Ilta meni normi hommissa. Keitin kahvit tajuttuani päivän kahvikiintiön kokonaan käyttämättömäksi. Istuin yksikseni kynttilänvaloon nautiskelemaan tekemättömyydestä ja liekin tanssin luomasta tunnelmasta. Kai miussa asuu pieni pyromaani, kun elävä tuli kiehtoo niin paljon. Pojan touhutessa omiaan soitin ystävälle ja juttelimme muun muuassa ystävyydestä pitkän tovin. Äkkiseltään luulisi asian olevan niin simppeli, ettei siitä keskusteltavaa riitä pitkäksi aikaa. Luulo on kyllä väärä. Loputon aihehan se on, kun ystävyydenkin jokainen käsittää aivan omalla tavallaan. Toiset jopa "tahallaan väärin" tai etujensa mukaisesti muokaten… Iltamyöhällä yritin vielä kirjoittaa heikohkolla menestyksellä ja menin sättäilemään. No, ei siitäkään oikein mitään tullut ja loppujen lopuksi siirryin television ääreen, josta sitten löysin itseni aivan jumissa aamu neljältä. Kömmin sänkyyn peiton alle urvottamaan aamua odottelemaan.

Tylsyyttä terottamassa

Aurinko oli herännyt jo 6.17. Poikakin oli noussut joskus kahdeksan maissa. Mie venyttelin pitkiä raajojani vasta kymmenen jälkeen. Niin…Varmasti tuo herättää pahaa verta. Mutta omapaha on verenne ja miun levon tarve. Sitä paitsi tuo melki yhdeksänvuotias hemmo pärjää takuulla tässä kotona hyvin muutaman miun nukkumatunnin ajan ihan yksikseen. Hänelle tekee oikeasti jopa hyvää ratkoa itse asioita, kuten esimerkiksi juuri oma viihtyminen. Ei kaikkea tarvitse pureksia lapsille valmiiksi. Isänikin tuppasi sanomaan miun vielä kotona kirjoja pitäessäni äidilleni: ”Meinaatko armeijaan mennä tekemään tuonkin pojan puolesta?”

Karu ja nopea aamiaisrituaali pikkupoikapillereineen (Gefilus-maitohappo ja D-vitamiini) hedelmineen ja kauraläpysköineen. Alettiinhan kuitenkin olla jo päivällisen kynnyksellä. Aamutoimet ja muu tekeminen sulautuu epämääräiseksi mössöksi, josta ei oikein osaa määritellä mikä kuuluu mihinkin. Päivälliseksi oli mannapuuroa, keitetty kananmuna, juustoa ja reissumiestä. Iltapäivä meni pojan suunnitelmissa muruiksi, kun kaverien kanssa tapaaminen ei onnistunutkaan kavereiden menojen takia. Poikaan iski pettymyksen tuoma lamaannus. Mikään ei ollut enää kivaa ja kaiken normaalisti kivankin tekemisen terä tylsyi aivan yhtäkkiä. Taidan taas herättää pahennusta laukoessani seuraavat sanat: ”Lapsen on hyvä välillä tylsistyä ja vanhemman pitää antaa lapsen olla siellä tylsyydessä! Ehken se auttaa häntä löytää oman tien sieltä pois!! Väitän tuon olevan lapselle hyvää oppia elämää varten. Tosin kohtuus kaikessa pätee tähänkin. Niin, ja miun poika löysi tien jopa hyvinkin nopeasti sieltä tylsyydestä pois ihan omin avuin. Jopa niin, että oli vaikea saada hänet välipalapöytään. Kysyin pojalta intoa lähteä Veturiin sovittamaan uusia Kumun futisvermeitä tulevalle futiskaudelle ja samalla reissulla katsomaan Kino 123:seen Kung Fu Panda 3 kaksi dee versiona. Niin, en halua ärsyttää pojan aivoja vielä 3D leffoilla. Tuo 3D leffojen välttely voi olla aivan typerää varomista, mutta ei vara venettä kaada. Sitäpaitsi tuolla Kinoo 123:sen upeassa teatterissa, jossa isolle miehellekin löytyy helposti mukava asento istua laadukkaiden penkkien ja riittävän jalkatilan ansiosta, valtavalta kankaalta katsottuna ei edes kaipaa mitään ylimääräistä jippoilua kuvan kanssa. Poika riemastui välittömästi ajatuksesta leffasta. Joimme siis kahvit ja läksimme Veturin Intersportiin sovittamaan Kumun vermeitä. Sovittamisen jälkeen marsittiin leffaan. Oli muuten hulvaton leffa. Suurimman osan leffaa sai nauraa kippurassa ja välillä jopa näkö sumeni veden noustessa kyynelkanavia myöten silmiin. Pienimmille lapsille leffa on varmaan liian jännä monessa paikkaa eli ikäraja ei ainakaan liian korkea ole! Muuten Tykkimäen avajaisetkin on pian! Laita päivämäärä jo ylös kalenteriin!

Kotia tultuamme laitoin pojan huolehtimaan tunnelman luomisesta sytyttämällä kynttilät ja tuikut. Itse rupesin väsäämään tortilloja varten täytteitä. Jauhelihaa paistoin tietoisesti tuplamäärän, jotta sitä jäisi yli myöhempää käyttöä varten. Tortillat on meidän kummankin lempiruokiin kuuluva juttu. Pidän niitä muuten jopa terveysruokana suuren vihannesmäärän takia. Käytämme myös täysjyvätortilloja eli ei senkään suhteen paha vaihtoehto. Tortillojen kanssa kuuluu ehdottomasti cola. Tuo cola juttukin muuten jakaa ihmiset. Toiset on ehdottomasti Coke ja toiset Pepsi ihmisiä. Mie lukeudun Pepsi leiriin. Tosin juon aina Pepsi Maxia ja ihan vaan siksi, että sopisin kulkemaan normaaleista ovista. En usko nimittäin isännöitsijän asennuttavan asuntoomme tuplaovea miun mielihalujen tuoman leviämisen myötä. Poika ei ole vielä leiriään lukkoon lyönyt ja tarttuu sitä paitsi useimmiten vielä jopa Hartwallin omppu tai päärynä limppari pulloon. Myöhäisen ähkyyn asti syömisemme takia saunavuorosta tulee vähän pannukakku, kun kumpikaan meistä ei oikein jaksa löylytellä kunnolla. Mikä on melkoisen harvinaista meille. Olen itse nimittäin himosaunoja ja poika on hyvää vauhtia oppimassa samanlaiseksi. Iltatoimien jälkeen pojan jo uinuessa mie vielä kirjoittelin ja vietin aikaa sätissä, jonka tapahtumat ja puheet tuovat välillä elävästi mieleen ”Kauniit ja rohkeat”…