kynsin ja hampain

Mie itse olen sen verran varhain syntynyt, että kaikenlainen nykytekniikka oli käytännössä katsoen keksimättä.. Enkä muuten meinaa ottaa pienimmästäkään osaa sen keksimisestä kunniaa. Miulta puuttuu nuokin miesgeenit kaiketi. Minun ensimmäinen ”pelikonsoli” oli se, jossa liikutettiin palkkia ylös alas kuvaruudulla ja yritettiin saa palloa markkeeraava neliö livahtamaan toisen ulottumiin.. Peli muistutti etäisesti tennistä ja siksi sitä taisi jopa hurjimmat kutsua. Väri ja äänimaailmasta ei todellakaan voinut puhua. Puhelimet olivat lankapuhelimia ja väritelkkarit tekivät vasta tuloaan. Muistan kaverin ensimmäisen autopuhelimen Mobira Talkman 450. Hirmuinen murikka toi kantajalle myös hirmuisen ylpeyden. Jos silloin olisi ollut jo kahvakuulavillitys, niin laitetta olisi voinut käyttää siihenkin. tuosta alkoi sellainen harppauskausi, etteivät laitteet meinanneet keritä koskea käyttäjiensä käsin jo vanhentuessaan. Miulle kyseiset laitteet tekivät näppylöitä ainakin mieleen jo silloin ja tulin aina hiukka jälkijunassa, jos en ollut jäänyt suosiolla asemalle. Oikeastaan ainoat laitteet, jotka saivat minut jonkun sortin haltijoihin kaikista sydeemeistä, olivat: Perinteinen iso väritelkku antaessaan mahdollisuuden mukavampiin penkkiurheilukokemuksiin ja Nintendon pelikonsoli Super Marioineen. Molemmat valvottivat minua yön ja toisenkin. Sen verran kerrottakoon vielä pohjustuksesi, että miulla ei ole vieläkään älypuhelinta. Tietokoneita on ollut jo jopa useita ja penkkiurheilunautinnon takaa nykyisin taulutelevisio.

Noista lähtökohdista isin on melko haastavaa saattaa poikaa nykymaailmaan mukaan kiitettävästi. Onneksi isin ominaisuuksiin kuuluu yleensä elastisuus, pitkäpinnaisuus ja uskomaton voittamisen tahto tyyliä: Miuta mitkään koneet lannista tai voita!

Pojan opittua lukemaan ja kirjoittamaan koulussa hyvin ja heidän luokan otettua Applen tabletit koulutyössä käyttöön, niin mie tein sen minkä vain kunnon isi voi tehdä. Me marssimme pojan kanssa muutaman kilometrejä parkkipaikalta läpi tavarahel** Kröhöm! Anteeksi! Siis paikallisessa tavaratalossa kohti tiskiä, jossa lupauksia herättävästi oli noin parikymppinen jannu ilman pakosuunnitelmaa. Yllätyin moisesta rohkeudesta ja antaumuksesta työnantajaansa kohtaan, En kuitenkaan antanut ihastukselleni niin paljon valtaa, että olisin unohtanut missiomme tehdä pojasta nykymaailmaan soveltuvaa kansalaista ja strategian mukaisesti pamautin myyjälle rohkeasti päin pläsiä: Kuuleppas! Meillä *nyökkään samalla päälläni kohti poikaani, joka on jännittyneen näköinen kuin jousenkaari* on suuren luokan ongelma. Mie en ymmärrä mitään tableteista (Onnistuin olemaan murjaisematta typerää puujalkaa ja olimme pojan kanssa ohikiitävän hetken miusta ylpeitä) ja sellainen pitäisi nyt saada koulunkäyntiä tukemaan. Kerroin myyjälle koulun ottaneen kyseiset laitteet käyttöön ja vastaavaa tarvitaan nyt siis myös kotiin, jotta laite tulee tutuksi ja koulussa pystyy keskittymään pelkkään oppiaiheeseen laitteen opiskelun sijaan. Pienen neuvottelun jälkeen marssimme kohti kassaa. Poika tosin leijuu puoli metriä ilmassa tabletti toisessa ja suojakuoret toisessa kainalossa. Maksuoperaation, joka oli melkoisen raskas laitteen hintavuuden vuoksi, jälkeen suuntasimme kotia kohti ”saada laite tulille -visio” mielessä. Tästä alkoi sitten se vuori kiivettäväksi osuus. Poika ja minä otimme yhdessä tabletin käyttöön ja asensimme siihen ensimmäisiä sovelluksia jo samana iltana. Samalla perustimme pojalle sähköpostin. Tällä hetkellä sähköposti toimii lähinnä vain mummoihin ja pappaan yhteydenpitäjänä sekä harraste asioiden ja lego ym. postien vastaanottajana. Kavereilla ei ole vielä sähköposteja. Tabletti ei tuonut suurta myllistystä loppujen lopuksi elämäämme. Käyttöä sille on ollut ja siitä on ollut jopa hyötyä.

Näen hieman hämmennystä teissä ja olen kuullut kuiskauksia pleikoista jne jo jonkin aikaa…. Niin.. Ilmeisesti tuo poika eli nuori omena on tippunut samaan kasaan miun kanssa. Meillä on ollut joku Liitelistä ostettu kämmenpeli ja suurempaan tarpeeseen kaivettiin isin Nintendo varastosta pölyyntymästä. Joskus on melkeinpä puolituntinen vierähtänyt myös Lego Cityn parissa netissä ennen kyllästymistä. Niin, ei kaikki pelaa koko omaa vapaa-aikaansa ja vanhempien hermoja loppuun konsolipeleillä.

Joululahjaksi hommasin pojalle IPhone 4 puhelimen ensimmäiseksi älyluuriksi sen "halvan" hinnan ja yhteensopivuuden tabletin kanssa takia. Se toimittaa harjoitteluälyluurin virkaa ja siitä on helppo siirtyä sitten parempiin ja nykyaikaisempiin versioihin taitojen sekä vastuunottokyvyn osoituksen myötä. Tuonkin käyttöönotto, tarvittavien sovellusten asentaminen ja perheeksi liittäminen tabletin ja kotiverkon kanssa tehtiin yhdessä sekä tietysti puhelimeen asennettiin tietoturva, jotta isi pääsi suorittamaan epäsopivan materiaalin blokkausta. Poika on sitten opetellut ahkerasti myös puhelimen käyttöä ja isi hiukan siinä siivellä on päässyt paneutumaan luurin saloihin.
Tähän väliin nyt ensimmäinen linkitykseni:

http://rakkausrunot.fi/runot/876/1822016/nykyaikaa

Tuo "nykyaikaa" runoni kertoo FaceTime palvelun käyttöönotosta eli nyt poika pitää videopuheluyhteyttä kaveriin ja yllätimme myös toisen mummun videopuhelulla. Poika opetti samalla mummun etänä käyttämään kyseistä systeemiä ja mummon ilo tuntui kuplivan meidän olohuoneeseen asti.

Toinen linkitys heti perään ennen kuin kukaan älyää kieltää:

http://rakkausrunot.fi/runot/876/2022016/tubetour

Tubetour runo kertoo tapahtumasta tunnelmia, jossa isi yrittää saada pojan ja itsensä sukeltamaan tubettamisen maailmaan. Tuo tubettaminenhan on varmaan jollakin tasolla kiinteä osa pojan ja näin ollen myös allekirjoittaneen elämää ennemmin tai myöhemmin...

Summasummarum.. Työtä, tuskaa ja kyyneliä, mutta onneksi ei verta, periaatteella täällä yrittää muinaismuisto pitää edes pojan nykyajassa mukana :-)