keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Renkaanvaihtoja

Sunnuntaiaamuun heräsin kello kuusi ja yllätys, yllätys sohvasta. Nousin kirjoittamaan hetkeksi illalla kesken jäänyttä tekstiä. Saatuani sen valmiiksi kömmin pojan viereen sänkyyn unille. Yhdeksän aikaa poika nousi ja ilmoittaa ettei tarvitse vielä aamiaista. Mie lupasin laittaa sen sitten kohta ja nukahdin uudelleen. Heräsin vasta klo 11 ja huomasin, ettei poika ollut kuollut vielä nälkään. Pian selvisi myös syy, miksei hän ollut halunnut aamiaista aikaisemmin aamulla. Poika oli pistellyt loput prinkut parempiin suihin. Rupesin laittamaan aamiaisen ilman huonoa omaatuntoa. Teimme hitaaseen tahtiin ”aamurutiineja”. Yhden aikaa kysyn pojalta mitä puuroa hän haluaa. Keitin tiluksen mukaisesti mannapuuroa.



Löysäily jatkui. Kunnes potkin itseni liikkeelle ja lähdimme kohti autopesulaa. No, niin oli tehnyt moni muukin ja asia jäi odottamaan jonotonta aikaa. Palasimme pihaan ja aloitimme renkaanvaihdon omaan autoon. Kun se tuli valmiiksi, poika jäi putsaamaan pölykapseleita ja vanteita miun mennessä kysymään autonavaimia kellon laitossa apua tarvinneelta naapurin rouvalta, jotta voisimme vaihtaa renkaat hänenkin autoon, kuten lupasin. Rouva itse tulee myös alas aukaisemaan häkkivaraston oven, jotta saamme kesäkumit alle laitettaviksi. Sanoin rouvalle meidän kyllä pärjäävän ja kehotin häntä menemään sisälle, jottei suotta kylmettäisi itseään. Vaihdoimme hänen pösöönsä, joka on muuten mainio grillikioskin omistajan mainosauto eli rapea ranskalainen, renkaat ja laitoimme talvirenkaat sekä muut tavarat käytävältä ”kanahäkkiin”. Laitoin oven vielä lukkoon ja kävimme tarkistamassa ilmanpaineet paikallisella yhden pysähdyksen taktiikan huoltsikalla. Huomasimme kuskin puoleisen lähivalonpolttimen tulenpitäjän lopettaneen työnsä lopullisesti. Veimme rouvalle avaimet ja ilmoitimme polttimon kärähdyksestä. Kerroin polttimon tyypin ja lupasin vaihtaa palaneen tilalle uuden, kunhan rouva sellaisen hommaisi. Alkoi pieni kädenvääntö palkkiosta. Rouva yritti tyrkyttää miulle viisikymppistä. Mie kieltäydyin jyrkästi sanomalla, että en tehnyt hommaa alun perinkään rahasta. Vääntö päättyi sopuun siitä, että rouva antoi pojalle kaksikymppisen harrasterahastoon. Kävimme tarkistamassa myös oman auton renkaitten ilmanpaineet ja totesimme autopesulan jonon yhä liian pitkäksi.



Kotona katselimme formuloita ja mie tein samalla salaattia, johon laitoin chiliä, salaatinlehtiä, paprikaa, kurkkua, tonnikalaa ja tummaa pastaa. Syötyämme laitoin paksut talvitakit pois naulakosta jo tarpeettomina. Eipä niille juurikaan ollut käyttöä ollut koko talvena. Ilta meni rutiineissa. Saatuani pojan nukkumaan kirjoitin ja söin puoli pakettia Viennettaa. Kävin nukkumaan jo heti kohta yhden jälkeen, jotta olisin virkkuna aamulla ennen herätystä katsomassa lätkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos siulle ajankäytöstäsi :-)

Ystävyyel

Juha