Voi niitä Nintendo aikoja!!!

Herätessä aamulla tunsin yöllisen sohvasession kehossani. Pikkusen tuskaa lievitti aurinko, joka hymyili leveästi verhojen takana. Aamurutiinit mentiin normisti. Kun pyörät kerran oli rikitetty ja keli soi, niin mentiin sitten fillareilla kouluun.
Mie palasin kotiin hoitamaan muutaman homman tietsikalla ja sitten lähdin Prismaan. Ostin musteen tulostimeen ja tsekkasin pojalle lahjaa. Päävalkku soitti ja kysyi meitä kaveriksi säbäämään. Lupasin kysyä pojalta ja palata asiaan vastauksen saatuani, vaikka arvasin sen ennakolta. Miu mielestä pitää kuitenkin lapsien mielipiettä kuunnella aina silloin, kun asia antaa siihen mahiksen. Kävin antaa autolle menovettä "kissa kävelee" tankilla ja sit läksin tankkaa ihteeni kotiin.
Syötyäni maksoin laskuja ja kävin hakemassa pojan. Kyssäriin mennääks säbää kuplaan tulee vastaus: ”JOO!!!”, ennen kuin kerkiin lopettaa kyssäriä. Laitoin pojalle kevyen välipalan, jottei kaukaloon tule ruokalistaa. Kerroin pojalle, että pelailun jälkeen mentäisiin kaupoille katsomaan hänelle ennakkoon synttärilahjaa. Sanoin, että hän saa ruveta työstämään ajatusta haluaako hän läppärin, uuden kännyn vai pelikonsolin ja siihen pelin. Poika mietti hetken ja sanoi: ”Pelikonsolin! Miul on tabu, ihan hyvä puhelin ja voin käyttää tarvittaessa siun läppäriä.” Mie sanoin: ”Ok! Mieti vielä kuitenkin asiaa. Käydään sitten säbäämisen jälkeen kattomassa vaihtoehtoja.”
Kuplaan ilmestyi päävalkku poikansa kanssa ja joukkueen yksi muukin poika. Tekeminen oli aika vapaata. Pientä syöttö ja laukaisuharjoitusta kehitettiin pojille ihan alkuun ja siten väänsimme siitä pientä kisaa isit vs pojat. Pojat oli siinä aika jehuja jo. Sitten pelasimme pienpeliä pojat vastaan isit. Kolme kakkosesta vielä selvisimme ja meillä iseillä oli vara hiukan kikkaillakin. Vastus kyllä tiukkenee koko ajan sitä tahtia, että kohta meitä viedään kuin desin mittaa…

Harkkojen jälkeen mentiin pojan kanssa kaupoille kattelemaan synttärilahjaa. Käytiin Anttilas, Sittaris ja Prismas, jotta päästäisiin kartalle tarjonnasta ja hintatasosta. Prismas poika ehotti, et mentäs Pizzapuffaa syömään. Kun tiesin viisareiden asennon ilman kelloakin sekä edellisestä ruokailusta kuluneen ajan, niin miut oli helppo ylipuhua. Vaakakupissa painoi tietysti laiskuuskin, kun tiesin välttyväni tiskeiltä ja kokkauksilta. Syödessämme otin puheeksi oman olon ja mahdollisen lääkärissä käynnin. Poika vinoili heti miulle: ”Meinaaks muka mennä lääkärii? Se oliski ihme!” Miuta nauratti pojan tokaisu ja velmu ilme. Tuumasin vaan: ”On niitä kuule isompiiki ihmeit tapahtunu.”

Syötyä ja kädet sekä nassun pestyämme kysyin pojalta: ”Joko tiijät satavarmana, minkä haluut lahjaks?” Poika vastasi heti: ”JOO! Se on äkspoksi ja siihen peliks Mine tai Lego Avengers ” Mie viel varmistin: ”Siis pelikonsoli ja just äkspoksi ettei pleikka nelonen?” Poika vastasi: ”Juu ja äkspoksi!” Mie viel tiukkasin: ”Miks just äkspoksi ettei pleikka nelonen?” Vastaus kuului: ”Lakkoki pelaa äkspoksii!” Vilkasin poikaa ja näin taas sen mie tiijän mitä mie haluun ilmeen ja tyyvyin kysäsee enää: ”Ku kerran tääl Prismas viel ollaa ja tääl oli kilpailukykyinen hinta, ni käyvääks ostaa se siun lahjas ny ennakkoon?” Poika kiljasi melki riemusta hyppien: ”JOO!” Mentii osastolle kahtelee. Mie tunsin siel ihteni mikä ei kuulu joukkoon arvoituksen oikeaksi vastaukseksi. Kävin kysäsee yhtä nuorta miesmyyjää avuks ja todistin taas kerran opin ”Ei ole tyhmiä kysymyksiä. On vain tyhmiä ihmisiä, jotka tekee tyhmiä asioita, kun eivät kysy!" oikeaksi. Esitimme myyjälle kysymyksiä puolisen tuntia ja kävimme porukalla läpi erilaisia vaihtoehtoja. Myyjä vastaili meille kiltisti, hermostumatta sekä ammattitaidolla ja sai lopulta aikaiseksi kaupat Äkspoksista ja jopa kahdesta pelistä eli Minestä ja Avengersistä. Me marssimme kassan kautta autolle ja huristelimme sillä kotiin.
Kotona oli ekana normirutiinit. Kun vielä aikaa tuntui jäävän, niin aloitimme äkspoksin asennuksen pelikuntoon. Jos olisin arvannut tai tiennyt, mitä nykykonsolin pelikuntoon saattaminen vaatii, niin en olisi ikinä kuunaan päivänä koskenut pitkällä tikullakaan Äkspoksiin tai Pleikkaan. Meiltä meni liki kolme tuntia ennen kuin poika pääsi pelaamaan. NESsin eli Nintendo Entertainment System (täältä lisätietoa sitä kaipaaville: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nintendo_Entertainment_System )

sai aikanaan laatikosta pelikuntoon parissa minuutissa… Kuvassa muuten yhä toimiva miun joskus kolkytvuotta sitten hommaama NESsi. Hmm… Onkohan tuo äkspoksin ja pleikan nykyinen sydeemi sitä paljon puhuttua kehitystä??
Iltatoimet menivät sit jo normisti ja ihan ilman systeemien tai peliohjaimien päivityksiä. Laitoin pojan unille ja ihe rupesin kirjoittamaan ja taas ihan ilman mitään turhia operaatioita. Ihmisen selkeästi ylivoimainen ominaisuus koneeseen verrattuna on mahdollisten kehitystoimien tai systeemitoimintojen muutoksien tapahtuminen sujuvasti ihmisen ollessa toiminnassa ihan ilman turhia katkoksia tai uudelleen käynnistyksiä!
Jossain vaiheessa menin laittamassa aamuohjelmia pojalle talteen viihepoksiin ja nukahdin taas kerran sohvaan. Siitä kömmin yöllä pojan viereen herätäkseni sängystä uuteen aamuun.