Vielä vanna pii... Miun projektini: "Haluan olla kirjoittaja haaveesta irrottautuminen" jälkeen, ehkäpä runoilija tai ainakin kirjoittamisella elävä.
Varotus! Kirjoittaja o syntymäonnelline, valonnäkijä ja yltiöpositiivine eli positiivari soittimenaa elämä, jonka pitkäl kurssil on ny kisällinä. Mestariksko? Tuski koskaa, ku elämä o jatkuvaa oppimist. Mut kahellaa sitä täyven vuossaan kohal uuellee.
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Leukojen loksutusta
Pyhäpäivän aamu oli jo melkein takana herätessämme puoli kymmenen maissa. Aamutoimet meni sutjakkaasti ja suuntasimme kohti Kuusaan urheilutaloa ja säbämokeharkkoja. Olimme taas paikalla hyvissä ajoin ja ekoina, kuten yleensäkin tapanamme on olla lähes joka paikassa. Poika jäi vielä pukemaan vermeitä päälle, kun mie jo kirmasin poikamaiseen tapaan hakkaamaan reikäpalloa verkkoon. Tosin tarkoituksenani oli myös saada itteni kunnol liikkeeseen, jotta lihakset olisivat lämmenneet ja jumi yläkropas olisi hellittänyt. Kello kaksitoista mokeharkat pyörähti käyntiin ja mie aloitin leukapielien lihasten käytön muiden vanhempien kanssa. Välil seurasin poikien sekä valkkujen touhuja ja tykkäsin näkemästäni. Tunti vierähti nopeesti hyvässä seurassa ja hyvän tekemisen paris.
Kotia kaarrettii kaupan kautta. Keitin meille puuron ja samal pyöräytin pyykkissouvvin läpi. Poika yritti tavoittaa kännyllä kaveria leikkimään huonolla menestyksellä ja rupesi touhuilee iheksee tabun kanssa. Mie linnoittauduin koneen ääreen kirjoittamaan. Välipalaks oli kahvia, mehua, mehukeittoa, hedelmiä ja pinaattilettuja. Pojan kaveri kysyi kännyl poikaa pihapeliin. ”Ei jaksa nyt”, kuului vastaus. Kohti iltaa mentiin kevyesti rullaten. Poika puuhaili omiaan ja mie kirjoittelin. Stoppasimme hetkeksi puuhailumme ja poika soitti ukille ja mummolle. Mie jutskasin myös hetken äidin kanssa kertoakseni hiukan tarkemmin kuulumisamme kuin mitä poika teki. Poika yritti soittaa myös toiselle mummolle. Mummo ei kuitenkaan ollut tavoitettavissa. Mie laitoin uuniin Atrian pippurisen sisäfileen ja tuntia myöhemmin valkosipulikuorrutetut lohkoperunat. Olimme syömässä, kun pojan mummu soitti. Poika lupasi soittaa kohta takaisinpäin. Poika höpötti syötyään mummon kanssa facetimessä, kun mummollakin on Applen tabu. Kuulumisten vaihtoon tulee uusi ulottuvuus kuvan myötä. Mieki kävin välissä kommentoimassa juttujamme tiskauksen lomasta. Mie arvostan todella paljon pojan sosiaalisuutta ja halua jutskata mummojen sekä ukin kanssa. Ei se ole itsestäänselvyys pojan ikäisten joukossa kuitenkaan. Iltatoimet menivät painollaan ja poika meni unille ennen kymmentä Akun lukuhetken ja iltarukouksen jälkeen.. Mie vietin hetken aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa ja sätissä. Kävin kuitenkin nukkumaan jo yhdeltä väsymyksen painaessa luomia väkisin kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos siulle ajankäytöstäsi :-)
Ystävyyel
Juha