Keskipisteessä

Tunnen sen valuvan ympärilläni kovaa vauhtia osaamatta olla kuitenkaan pahoillani siitä.. Niin, puhun ajasta ja varsinkin tästä täyshoitoloma-ajasta täällä Tohmajärvellä vanhempieni tykönä. Miksi en ole pahoillani? Koska saan jokaisesta hetkestä niin paljon mukaani otettavaa, että olisi aivan seinähullun hommaa pysäyttää aika johonkin tiettyyn, vaikkakin kultaa arvokkaampaan, hetkeen. Siksi annan ajan virrata hioen särmiäni ja tartuttaen merkkejänsä minuun ja myös poikaani. Tiedän näiden hetkien olevan joskus myös arvokasta pääomaa pojan mielenpankissa hänen jakaessa ennakkoperintöjä sieltä mahdollisille omille lapsilleen sekä lapsenlapsilleen. Niin, puhun positiivisesti uskoen pojan kykyyn rakastua oikein ja onneen saada rakkauden helmiä. Pojan oma asenne ihmisiin sekä ihmisyyteen ja puheet omista lapsista tulevaisuudessa ovat olleet vankkana kivijalkana uskolleni pojan perheytymiselle ja tielle onneen. Minä olen nimittäin sen koulukunnan kasvatteja, että näen ihmisen laumaeläimenä. Ihmisen, sääntöä vahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta, on hyvä olla ja elää laumassa. Lauman pienin yksikkö on parisuhde. Sitä seuraa perhe, suku jne. Joo tiedän! Puhua nyt ihmisestä eläimenä ja nyky-yhteiskunnassa perhearvoista.. Niin kivikautista kuin olla ja voi, mut hei! Mie en välitä pätkääkään siitä mitä miusta tossakaan asiassa ajatellaan. En sentäs kuitenkaan ole niin kivikautinen, että raahaisin naisen tukasta omaan luolaani ruokaa tekemään ja perhettä hoitamaan.. Nyt lipsahti taas aiheesta kilometrien ja valovuosien päähän… Sen verran vielä aiheesta, että nuo maalaamani hommat osaan itsekin ja naiselle olisi varmaan tarjolla aivan muunlainen kuin kodinkoneen osa elämässäni.. Vielä tuohon aikaan liittyen vanha runollinen pohdintani löytyy täältä: http://rakkausrunot.fi/runot/876/112014/kummassa-leirissa

Sitten tapahtuu paluu takaisin ruotuun. Edellisenä iltana isälle heräsi ajatus auton katsastamisesta, kun nyt täällä ollaan apuna. Siis menimme internetin ihmeelliseen maailmaan tutkailemaan mahdollisuutta kyseiseen toimeen. Kiteen apinakonttuurista (=A-katsastus tuli aikoinaan nimettyä noin katsastuksesta saatujen A eli apinatarrojen myötä. Voi olla, että tuossa oli pikkaisen kaunaa myös jostakusta hylsyn aiheuttaneesta katsastuskerrasta…) löytyikin heti seuraavalle päivälle sopiva aika ajallisesti sekä taloudellisesti. Suoritimme tarvittavat toimenpiteet illalla ja myös aamulla. Tosin miun osalta se oli vain nukkuminen pitkään eli kello kymmeneen, kun isä taas kävi tarkistamassa polttimoitten toimimisen ja vaihtamassa uuden akun autoonsa. Työnjaossa totesimme pojan miun tiimin hoitavan katsastamisen ja isän jännittämisen kotona selkävaivaisena. Työnjako kuulosti pojastanikin reilulta ja näin ollen syöksyimme maantielle ukin riisikupilla.. Parikyt kilsaa ja myös minuuttia myöhemmin olimme taas, kuten yleensä kaikkialla muuallakin, aivan liian aikaisin perillä.

Uhmasimme tietysti normaaliin kapinalliseen tapaamme ennakkoon asettuja raameja ja marssimme kohti ovea, vaikka sen piti aueta vasta klo 13.00 ruokatunnin jälkeen. Kapinallisuuden hedelmien poiminta alkoi rivan nykäisyllä, joka ei suinkaan siis jäänyt käteen vaan liikkui haluttuun suuntaan eli nykäisijään päin hyvin rasvatuiden saranoitten avittamana. Ovi ei ollut suinkaan auki taivaaseen asti vaan katsastuskonttorin hellään huomaan. Voin kuvitella kuinka kulmakarvat kohoilevat suunnassa jos toisessakin. Niin, jopa A-katsastus tarjoaa nykyisin asiakaslähtöisiä hetkiä. Normaalien ”käykää peremmälle kiitos päivää päivää” juttujen (Enkä siis väheksy käytöstapoja!) jälkeen vinkkasin pojalle ja hän lausui maagiset sanat: ”Pitäs ukin auto katsastaa.” Ojensi paprut käestä ja sanoi vielä: ”Ole hyvä!” Mie vääräleukalaisena en maltanut olla puuttumatta tapahtumiin. Irvikissana väänsin olevani kuskina, kun paperintuojalta puuttuu ajolupa. Punainen etäkosketus paperiin piipauksen myötä työsti näytölle tietoa, joka herätti myönteistä murahtelua sekä avaimien kyselyn. Avaimien ojentaminen herätti ”ole hyvä kiitos tuolla on kahvia ja keksiä kiitos otetaanpa ootelles” seremoniat. Marsimme nurkkaan vaan emme menneet häpeämään. Teimme nopeiden hoksottimien miehinä tuolla muutaman metrin matkalla selkeän sotasuunnitelman: Miulle laitetaan kahvit kuppiin ja pojalle keksit suuhun. Mie tutkailin lähes itseni kokoista möykkyä saadakseni selvyyden toiminnasta. Poika kohteliaana ja kilttinä poikana poimii yhden ”isona miusta tulee keksi” kuvatuksen ja kehotuksestani poimii toisenkin. Mie pääsin selville möykyn sielukkuudesta ja asensin kertakäyttökulttuuria ylistävän pahvisen (onneksi ei sentäs muovista) taideteoksen alustalle, jonka läheisyydessä luki kahvi. Painoin nappia ja kuulin kuinka pieni mies eikun henkilö (tasa-arvo keskustelu välttämiseksi) lähti poimimaan kahvipapuja, kuivatti ne, jauhoi ja suodatti kuuman veden niiden läpi ja kaikki tuo tapahtui siis ennen kuin kyllästyin odottamaan mustaa nestettä. Tuo musta neste herätti tuoksultaan ja maultaan epäilyn, paikan autoihin liittyvän yhteensattuman vuoksi, sen oikeamman tarkoituksen liittyvän moottorin voiteluun. No enpä alkeelliset käytöstavat omaavana kommentoinut asiaa ääneen, vaan kiskoin sen sitkeästi ja hartaudella (ainakin ajallisesti) sisuksiini viimeistä ja jo todella hyvin jäähtynyttä pisaraa myöten. Olimme suunnanneet minun tuota rituaalia suorittaessa pyhälle paikalle (niin kai voi tituleerata hallia, jossa pyhiä lehmiä leimataan) toteamaan seremoniamestarin suoritteita. Pojan kyssäri jarrydynamon toimintaperiaatteesta noteerattiin ja kelpo vastauksella palkittiin. Poppamiehen pyöriminen pyhän lehmän ympärillä ja jopa alla saa mukaansa tarkkaavaisen silmäparin. Myönteisiä äänähyksiä kuului sieltä täältä ja joku sai ihan äidinkielellisen muodon: ”Pohja on hyvässä kunnossa.” Mie vastasin siihen taas leukaillen: ”Kai se o , ku vaan pouval Osulas käyvvään kerra viikos.” Jatkoin viel: ”Onks se siis vaa kovaa ajoo?” Ny välähti tuomarinki silmis: ”Pelkkää ajoo. Kovast lähtee kortti nii helpost.” Kaverin osakkeet nousi saman tien korkeella olevaan kattoon ja sanoin pojalle: ”Lampase peräs hakee paprut.” Paprut kädes istuttii sit autoon ja vöihin. Auto tulille ja ajoimme katsastajan avaamasta ovesta ulos kättä heiluttaen. Pihalla pyysin poikaa ilmoittamaan ukille, että ottivat kilvet veke. Poika teki velmuna työtä käskettyä. Pikkaisen ukin vedätyksen jälkeen poika sanoi, että käymme köyhän miehen stokkalla ostoksilla sekä ostamassa munkit Tohmikselta ässästä. Ukin tehtäväksi poika jätti kahvin keiton noin tunnin päähän puhelusta. Teimme vielä pienin harharetken Kiteen keskustaan. Ihailimme maisemia ja paikkaa, jossa olin viettänyt eräänkin tunnin...

Ostosreissultamme tartui matkaan pojalle kaksi paitaa ja miulle verkkarit miinus seitsemänkymmenen prosentin alesta. Suuntasimme vielä ennakkosuunnitelmieni mukaan hakemaan ukille uuden partakoneen ja äidille tabletin yllätyslahjoiksi. Pojan haaviin tarttui kännyyn ja tabuun käyvä autolaturi sekä omaan päähän sopivat aurinkolasit. Kotimatkalla ihailin rantakentälle johtavaa porttia sekä Päätyeenlahtea ja Kiteenjärveä valkoisessa katteessa.

Kävimme vielä ennen mummoloitumista munkkien lisäksi uudet tulppaanit vanhaan maljakkoon parhaat päivät nähneiden tilalle. Räystäskin itki ilosta onnistuneen retkemme kunniaksi.

Perinteiset leimamunkkikahvit nautittiin riehakkaissa tunnelmissa. Myöhemmin pojan viritellessä mummun tabua mie asensin langattoman verkon, vaikkei tarkoitus ollutkaan pyytää mitään. Kun molempien työt olivat omalta osaltaan valmiit, niin vielä ennen ”yösyäntä” kytkimme äidin ja mummin tietotekniikkaan kiinni.