Viimeistä vietiin

Lauantai heräsi paljon ennen miuta. Tosin saatoin olla pikkaisen ylpeä itsestäni ennätettyä nukkumaan paljon ennen kuin aurinko heräsi. Venyttelin hiukan jäseniä miettien kuinka tämän päivän laiskottelisin.. Niin, olin päässyt yli pettymyksen. Hanget olivat ja pysyivät koskemattomina miun osalta. En leikkisi siellä jetiä jättämällä kauheita jälkiä keskelle neitseellistä hankea. Aamutoimien jälkeen, joihin sain helpostikin venähtämään reippaan tunnin, näpyttelin tekstiä koneelle. Tuota reipasta tuntia kai voisi pitää jonkin sortin ennätyksenä. Vaikka saatan olla kova lusmuilija oikealla hetkellä, en yleensä viitsi näyttää pojalle sellaista mallia arkirutiinien yhteydessä. Syötyämme suuntasimme äijä kolmikolla kauppaan ostoksille. Olen kai pähkähullu, kun nautin noista meidän yhteisistä kauppakäynneistä. Miulle on ihan sama mitä tehdään, kunhan sitä tehdään porukalla. Erityistä tuossa on vielä se, että poikani ja isäni ovat matkassa. Juttu lensi ja jokainen hoiti oman osansa. Poikakin retuutti kassia autoon innolla. Iltapäiväkahvien jälkeen poika halusi lumikenkäilemään, vaikka isi ei pääsekään. En pysty kuvailemaan sitä ylpeyttä ja tunteiden kuohuntaa nähdessäni pojan innon ja oma-aloitteisuuden jälleen kerran.

Riensin auttamaan poikaa miun säädön jäljiltä olevien kenkien kanssa. Pian poika mennä porskutti pitkin hankea miun puhelin varmuuden vuoksi taskussa, jos matkalla sattuisi jotain. Pojan huudahdus: ” Tää on mukavampaa kuin muistinkaan!” levittää naamalleni hymyn, jota ei saa edes teräsharjalla pyyhittyä pois. Äitini tultua ulos kiusasimme jo punaposkisen poikani kanssa myös mummon koklaamaan ensimmäistä kertaa lumikenkiä.

Pienen ämpyilyn jälkeen mummi ja poika marssivat perätysten pienen lenkin. Mummukin myönsi lajin hauskuuden pihaannuttua. Olin jo aikaisemmin päättänyt hankkia toiset paremmat lumikengät, jos poika yhä tykkää kävellä hangella ja näin ollen lupasimme jättää mummolle minun yli 30 vuotta vanhat lumikengät pojan rakastettua touhua. Neuvoin äitiäni ottamaan seuraavan kerran matkaan kävelysauvat antamaan tukea menolle. Odotamme innolla pojan kanssa raportteja Tohmiksen suunnilta hangen rikkojaisista! (Terveisiä vaan mummulle!)Sisältä katselin taas pakahtumaisillani ylpeydestä, kun poika ihan oma-aloitteisesti putsasi lumikengät lumesta ennen talliin kuivamaan viemistä. Mietin onnekkaana kuinka hyvää maaperää poika olikaan opeilleni ja teoilleni. Yritin painaa tuon näyn taas mieleeni, jotta osaisin olla kohtuullinen pienten lipsahdusten kanssa arjen kiireessä.

Iltaan sopi vielä ruokailua, seurustelua ja saunomista. Saunassa pojan kanssa pähkäilimme hankeen menoa.. Enkelit, unisex tai poika (miespuolinen tekee käymällä mahalleen hankeen) oli vielä tekemättä, vaikka se oli suunnitelmissa ollut joulusta lähtien. Päädyimme kuitenkin jättämään enkelin teon väliin miun sairauden ja pojan päälle painavan säbäturnauksen takia. ”On suurta viisautta ymmärtää asioiden tärkeysjärjestys”, oli meidän loppupäätelmä vilvoitellessamme viimoista kertaa tällä reissulla kuistilla.