Vanhat kujeet kierrätyksessä

Uusi viikko ja uudet kujeet… No, joo. Näillä mittarilukemilla olisi melkoinen taikuri, jos joka viikolle uudet keksisi. Olo oli kai kliseisen maanantaiaamuinen. Teki mieli kysellä, että saitteko sen rekan rekkarin ylös. Niin, just sen, joka vielä varmisti peruuttamallakin miun yli, jotten jäisi kitumaan. Kahvinporoja oli liian vähän iltaisen kahvin keittelyn jäljiltä ja sain vain kolme kupillista liian laihaa kahvia. Niin, kyllä päivä voisi huonomminkin alkaa, joten valitus pois ja kohti uusia tapahtumia. Kyllä ne vielä jossain vaiheessa lämpimästi halaavat, kun jaksaa vain odottaa. Tutut rutiinit kahlattiin läpi ja poika oli koulussa lukujärjestyksen mukaisesti. Itse pyörähdin kaupasta evästä, nenäliinoja ja uudet tulppaanit entisten muumioituneiden tilalle piristämään arkea. Varsinkin talvella kukat ovat loistavia väripilkkuja harmauteen. En kesällä niinkään kaipaa sisälle kukkia. On niitä toki parvekkeella ja tykkään katsella kukkapenkkejä sekä villikukkia. Ehdoton suosikkini on Europeane ruusu. Se värin syvyys on syöpynyt verkkokalvolleni Tohmajärven kukkapenkistäni. Tuo muuten kannattaa kuukeloija, jos et saa kuvaa mieleen. Kukkasia pidän kotosalla myös tarjotakseni pojalleni mahdollisuuden nauttia niiden tuoksusta ja kauneudesta ehken jopa tartuttaakseen häneenkin tavan nauttia luonnon kauneudesta. Visuaalisuutta voi kehittää luomalla mahdollisuuksia nähdä eli tarjoamalla ärsykkeitä sekä ohjaamalla näkemään yksityiskohtia niitä pienen pieniä asioita unohtamatta kuitenkaan kokonaisuutta.

Kotona työnsin lakanapyykin koneeseen, vein roskat ja kaapitin iltaiset pyykit. Puhelin heräsi samaan aikaan, kun laitoin kahvia tippumaan saadakseni aamuista miellyttävämmän muistikuvan päähäni kahvihetkestä. Ystävä soitteli. Paransimme hetken maailmaa tietäen ettei se kuitenkaan parane sillä sessiolla. Kun kummankin elämä huusi huomiota, lopetimme puhelun luvaten palata astialle, joka ei tyhjene ikinä. Kahvin tuoksu vietteli aistejani. Päätin kuitenkin syödä samalla istumalla ennen kuin aloitan kirjoittamisen. Viikonlopulta jäänyt chilillä terästetty tonnikala-pasta salaatti sai lisukkeeksi vielä inkivääriä ja valkosipulia karheaa oloa helpottamaan.

Kirjoitin ja mietin asioita hetken vuoronperään. Totesin pian ettei kummastakaan tule kunnolla mitään. Kolikkoa heittämättä keskityin kirjoittamiseen ja jätin märehtimisen lehmille, kun niiden ruuansulatuskin on siihen sovelias. Sain heti jälkeä syntymään ilman tuskaa. Väliin tuli pojan haku rituaalit. Normisettiä eli ei tallettavaa, vaikka täyttä tunnerikasta elämää olikin.

Hellä, naapurin iäkäs rouva, pimputtaa ovikelloa. Viemäriraepullon lapsilukko oli noussut ylipääsemättömäksi esteeksi hänenkin sormille, vaikka takuulla ovat työteliäät olleet. Pullo oli ja pysyi kiinni kuulemma, vaikka kuinka yritti. Mie pyöräytän korkin auki helposti ja sain kiitosta hyvän mielen lisäksi.

Illalla tie vie kuplahallille. Poika halusi osallistua ylimääräisiin säbäharkkohin ja mikä mie olisin liikunnaniloa sammuttamaan. Lapsen liikkuminen on tulevaisuuteen sijoittamista. Harkat olivat yhteiset nollakasien kanssa ja mie pääsin seurailemaan sivusta nollakasilaisten hoitaessa harkkojen vetämisen. Iltarutiinit menivät taas painollaan. Mie jaksan kyllä ihailla poikaani aina vaan. Hänen aloitettua säbässä maalivahtina, vieritin hänen vielä pikkaisen hennoille hartioille moken vermeistä huolehtimisen ja kitisemättä ne taas löysivät paikkansa. Yösyämel pojan jo nukkuessa mie vielä kirjoitin ja kävin sätissä juttelemassa ystävien kanssa.