Puujalasta inkivääribroiskuun...

Illan säbäharkoissa veistetty puujalka muistutti heti aamusta olevansa tulta sekä tappuraa mielessä ja kävellessä nimensä veroinen tosin ilman kolkkoa kopsetta. No siinä se puinenkin mukana kulki, kun ei kerran irtikään ollut lähtenyt. Selkä ei halunnut olla yhtä puujalkaa pahempi ja teki itsensä tykö säkenöivien tähtien kera. Kurkussa oli kaktus ja ilma kulki vaillinaisesti nokassa, mutta kuitenkin tukkeutumatta. Olo oli sellainen puolinuhainen kaiketikin. Repäisin verhot auki ja nautin kirkkaudesta. Aurinko irvisteli harrastelijoille näyttäen mallia oikeasta tulesta ja säkenöinnistä. Hetki valohoitoa mielelle ikkunan edessä ja totesin: ”On niitä pahempiakin aamuja ollut. Nyt ei ole sentäs mitään sellaista vaivaa, josta ei hammasta purren selviä.” Aamurutiineissa merkittävin tapahtuma oli kaupassa tapahtunut ahaa-elämys miettiessäni illan ruokaa. Sen seuraukseni poimin koriin rasiallisen broilerinfileesuikaletta, purjon, inkivääriä, paprikoita liikennevalosarjan. Muistelin kotona olevan valkosipulia ja soijakastiketta.

Kotona laitoin pyykkikoneeseen punaiset, joita kahdella pojalla on yllättävän paljon. Kuivat raivasin kaappeihin, jotta uutta sopisi. Tiskasin ihan vain estääkseni vuoren synnyn. Otin tehtäväkseni kirjoittaa jotain ennen tähteitten syömistä. Tarkistin iltaa ajatellen, ettei muistikuvani ollut liian vanha kotona löytyvien illallistarvikkeiden suhteen. Hyvin sopi kuva yhteen todellisuuden kanssa. Hain pojan ja tarkistin, että illallinen ajatus kotipäivästä piti yhä kutinsa. Kyllä kuulemma piti, vaikka keli oli upea. Nyt huilataan, oli pojan jämäkkä kommentti. En ruvennut väittämään vastaan, kun olin itseni samaan tilaan saattanut jo aamusta lähtien. Iltapäivä meni kummallakin mitä milloinkin näperrellessä. Merkittävintä kerrottavaa siitä on kyky tarvittaessa rauhoittua jo ilman pakon sanelemaa stoppia.

Vaikka vatsa ei ollut vielä herännyt kurnimaan, mieli valutteli suupielestä jo kuolaa ja totesin olevan sopiva aika aloittaa illallisen teko. Bulgarialaissyntyinen ystäväni teki miulle aikanaan Kiteellä inkivääribroiskua ja jäin kerralla koukkuun. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hätähousuhelpoheikinruoka. Kasailin kaikki tarvikkeet tiskipöydälle valmiiksi: Broilerinfileesuikaleita, inkivääriä, valkosipulia, purjoa, paprikoita liikennevalosarja (punainen, vihreä, keltainen), soijakastiketta, vettä, mausteeksi chili explosionia sekä merisuolaa, jasmiini riisiä, leikkuulauta, veitsi, paistinpannu, haudutuskasari, kattila.

Laittaessani veitsen töihin kaivoin mieleen muistutuksen siitä, ettei nakeille ollut tarvetta ruuassa. Inkivääriä melkoinen mötikkä sekä kolme valkosipulin kynttä meni veitsen kosketuksesta pieniksi palasiksi. Haudutuskasarin alle tuli ja Oivariiniä pannulle, kun en tietenkään ollut vieläkään muistanut ostaa rypsiöljyä. Öljy olisi kuulemma terveellisempää ja sopisi paremmin paistamiseen. En väitä vastaan, mutta kyllä ne kovatkin rasvat pehmenevät kuumassa periaatteella menen kuitenkin aika usein. Lisäsin tirisevään rasvakylpyyn valkosipuli ja inkivääri palaset sekä broiskusuikaleet. Pienensin sähköistävalkiaa kasarin alla, jottei syntyisi hiillosta ja palovaroitin ilmoittaisi naapureille kokkaamisestani. Vedenkeittimessä kiehautetun veden lurautin kattilaan ja lisäsin riisiä sekä merisuolaa kaveriksi. Veitsi teki viiltoliikkeillä leikkuulaudalla purjokolikoita, jotka siirsin lautaselle. Kääntelin kasarilla olevia ja jatkoin operaatiota leikkuulaudalla. Viiltävien tekojeni kohteeksi joutuivat vuorotellen eriväriset paprikat. Tein niistä suikaleita välttäen kuitenkin olemattoman silpun tekemistä. Karsinoin nekin värinsä mukaisiin karsinoihin. Hämmensin riisiä ja laitoin paistinpannut vuorostaan tulille ja siihen yhä vaan sitä Oivariiniä poissaolijan tilalle. Rapsautin vedenkeittimen tulille ja hämmentelin kasarilla olevia painellen sammalla lastalla isoimpia broiskusuikaleita pienemmiksi. Lisäsin soijakastiketta lurauksen kasarille ja hämmensin taas hiukan ennen kuin lorautin kiehuvaa vettä joukkoon kahlaamiseen soveltuvan määrän, kun ei ollut tarkoitus opettaa kasarilla olevia uimaan. Kuullotin kevyesti, välttääkseni mössöyttämisen, purjokolikot ja paprikat kunkin vuorollaan reippaassa määrässä rasvaa. Karsinoitia jatkoin pannulla käynnin jälkeenkin, jotta jokaisen yksilöllinen maku säilyisi suuhun asti. Hämmentelin kattilaa ja kasaria aika ajoin samalla pöytää kattaen. Sammutin hyvissä ajoissa riisien alta valkian jättäen riisin muhimaan, jotten tuhlaisi energiaa. Kyseinen toimi vähentää myös hetken torkahduksen aiheuttamaa riisin liiallista kiintymistä kattilaan. Sammutin tulet myös kasarin alta ja myllytin chili explosionia kasariin välillä maistellen. Lirautin joukkoon vielä vähän soijakastiketta ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Lisäsin kasariin purjot ja paprikat vielä kuitenkaan sotkematta aineksia keskenään. Tein riisistä pedit lautasille ja vihdoin hämmensin kaikki ainekset keskenään sekaisin kasarissa ja annostelin sen riisipedeille. Hunnutin vielä annoksen raejuustolla ja pyysin pojan syömään. Vaivani palkittiin kuninkaallisesti, vaikkakin meidän molempien mielestä tulisuutta olisi saanut olla jopa aavistus lisää. Poikakin nimittäin tykkää mausteisista ruuvista oltuaan siedätyshoidossa jauhesammuttimen kokoisesta. Loppu illasta meni rutiinien ohella sulatellessa ruokaa, jota tuli syötyä kohtuuttomasti yli kohtuuden.