tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäispäivä

Iltaiset valvomiset vaativat veronsa ja poika nukkui puoli kahteentoista. Tosin tässä oli kesäaikaan siirtymisen lisä mukana eli ei vielä ihmeiden aikakirjaan merkittävä teko. Mie yritin nautiskella vieressä kiireettömyydestä, vaikka selkä esitti kaiken aikaa painavia vastalauseita ja vaati vähän väliä ainakin muuttamaan asentoa. Aamutoimet mentiin sitten hiukan kevennettynä aamiaisen osalta ja hampaiden pesukin siirrettiin lounaan jälkeen suoritettavaksi, jotta päästäisiin päivärytmiin kiinni. Lounaalle lämmittelin iltaselta jääneitä eli tankit täytettiin pihvillä ja valkosipulikermaperunoilla.

Poikaa rupesi polttelemaan tekemättömyys. Hän ehdottikin kuplaan lähtöä. Mie sytyin asialle kuin höyrystynyt bensa tulelle. Kuten olen sanonut ennenkin: ”Mie en halua olla liikkumisen jarru!” Poika yritti kysyä kaveria mukaan, muttei saanut kiinni. No, se ei meitä pysäyttänyt. Mie varasin meille vuoron. Muuten Kouvolan Tennishallin kuplaan pääsee ”pikalähdöillä” vapaille vuoroille aivan naurettavaan hintaan eli 2 euroa puolitoistatuntia! Päiväkahvit jätettiin siis jonoon ja lähdettiin kuplaan säbäämään.




Kuplalta pois lähtiesä auton mittari näytti +12 astetta. Kesä tulee kohisten! Kotona meitä odottelivat pääsiäisleivokset. Mie laitoin keitimen hörppäsemään ja nostin pöytään leivokset sekä pääsiäisraesekoituksen. Poika tilasi banaanilimua juomiseksi. Mie söin vielä jälkkäriksi pashan ja poika suklaamunan.



Illalliseksi paistoin Atrian pippurisen sisäfileen ja valkosipulikuorrutetut lohkoperunat. Tuo Atrian sisäfile on muuten suhina-marketissa ollut vain 7.95€kg.. Törkeän halpaa, kun kaikki on syötävää ja paistamisaikakin lyhyt! Ilta menee ihan normirutiinien mukaan vai pitäisikö sanoa juhlapyhänormien mukaan, kun poika kömpii sänkyyn taas vasta lähempänä yhtätoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos siulle ajankäytöstäsi :-)

Ystävyyel

Juha