Torstai on toivoa täynnä

Tuollaisen tekstin nimeämisen jälkeen voisi paineet nousta sietämättömiksi äkkinäisellä… Onneksi äkkinäisyys kiertää kaukaa näillä kokemuksilla varustetun kaverin. Syntymäonnellisuus komppaa hienosti vielä tuota keräilijää miussa.

Päivä ei alkanut kuten edelliset lomapäivät. Ei pidä säikähtää siellä akkunan takana. Mullistuksista suurimmat olivat miun heräämisaika hiukka ennen yhdeksää (Juu, ei ole aikaisin ei. Tosin ei enää myöhäänkään). Tuosta heräämisestä ei saa kunniaa kunniallinen nukkumaanmenoaika tai kyseenalaista kunniaa kukaan täällä. Se oli vain sisäinen päätös illalla: ”Aamulla hereille noin yhdeksän maissa”. Miksi kiusasin niinkin mukavaa kaveria kuin itseäni määrittelemällä heräämisajan lomalla? Siihen löytyy yksinkertainen syy rakas lukijani. Perheeni ja ystävieni (kiitos teille sanavalinnasta huolimatta) painostuksesta ja saunomisen pahalta tuntumisen johdosta tulin vihdoin järkiini ja olin päättänyt tilata lääkärinajan itselleni. Tuo on muuten jo melkoinen mullistus miun maailmassa. Yleensä ottaen turvaudun lääkäriin vain ”pää kainalossa” kategoriaan luokiteltavien asioiden yhteydessä. Tuo kai eräänlainen periaate on kieltämättä hiukan lipsunut yyyhoo-aikakaudella. Herättyäni siis aukaisin internetin maailman ja kuukeloin ääniviestintään tarvittavan numerosarjan. Sormien vakaus oli yllättävän hyvä ja kaikki 10 menee oikein ensimmäisellä yrittämällä. Toisessa päässä vastasi ekana nauhalta möräkkä miesääni, joka onneksi vaihtui heti kohta helakkaan tytön ääneen. Vaivoin sain nielaistua jo suussa pyörivät sanat ”saisinko äitisi tai isäsi puhelimeen” sisuksiini ja tilalle itseni sekä asiani esittelyn. Tyttö toisessa päässä halusi tietää enemmän minusta tai tarkennetaan siis etten kiinnostanut häntä millään tapaa persoonana vaan ihan ammatillisista syistä. Kuvailin tapahtumia joiden oletin kiinnostavan hänen ammatillista minäänsä edelliseltä kolmelta viikolta. Sain sen verran osumaa oikeisiin kohteisiin, että hän antoi suoraan ajan lääkärille klo 13.40, vaikka kyllä mie mielellään olisin sinne voinut mennä hoitajan käsienkin kautta.

Pian aamiaisen jälkeen puhelimeni huusi pojan äänellä: ”Viestiä pukkaa!” puhelimen pällistely herätti hymyn. Kamuni tai ”oikeastaan ensimmäinen poikani tai siis ottopoikani” siellä kyseli ohjelmaamme heidän mahdollisen vierailun varalle. Ilmoitin ainoan menomme eli miun lääkärissä käynnin ja pian ottopoikani kuittasi: Jos teille käy, tulemme kylään ennen puoltapäivää.” Laitoin hänelle kiireellä ”Tervetuloa vaan kahvit tarjotaan sekä innolla ootetan” vastauksen ennen mahdollista katumusta. Lupaan tarkentaa tuota ottopoika juttua joskus tulevaisuudessa teille. Viimeistään silloin kerron asiasta enemmän, kun muistutatte minua siitä.

Kello laukkasi kiitolaukkaa ja pian ovikello soitteli kutsua aukaista ovi. Vieraat tutut eli ottopoikani vaimoineen kyselivät koiralle lupaa saapua audienssille. Lupa myönnettiin ilman muuta, kun tupa on täynnä eläinihmisiä. Hetkeä myöhemmin sisälle saapui myös villiksi haukuttu koira auton sisuksista. Villiys oli ilmeisesti enempi omistajien korkealle nostetussa rimassa kuin oikeasti koiran käytöksessä. Tosin reissussa rähjääntyy varmaan myös koirat. Iloinen porina halkoo ilmaa seuraavat pari tuntia olohuoneessa lukuun ottamatta pientä siirtymää kahvipöytään. Taas kävi niin kuin yleensä riemukkaissa hetkissä käy eli aika loppui kesken. Miun piti suunnistaa lääkäriin ja kaverit hyppäsivät menopeliinsä suuntana koti ja sen velvollisuudet.

Mie suunnistin vanhasta muistista arvauskeskuksen pihaan hyvissä ajoin tapani mukaan. Ilmoittauduin paikalle tulleeksi nyt aikuiseksi osoittautuvalle edelleen nuoren äänen omaavalle naisihmisille. Hän osoitteli Kela-korttiani taas maagisella punaisella valolla ja kappas vain taas ruutu täyttyi tiedoista, jotka saavat hymyn tosi vain löytymisen vuoksi. Hän kaiveli esiin aparaatin ja ilmoitti himoitsevansa vertani taas onneksi vain ammatillisista syistä. Ojensin sormeni ja otin ison pojan ilmeen kasvoille sekä kiveytin sen siihen. Lopputulos ei kilpaillut sfinksien kanssa ollen kuitenkin kelvollinen. Tottelin pyyntöä siirtyä odottamaan kutsua. Eikä mennyt kuin hetki, kun nimeäni kailottaa valkotakkinen ystävällisen oloinen herrasmies, vaikka jättää käsipäivät väliin. Ymmärrän sen olevan ammatin sanelema pakko. Säästän teidät suuremmitta yksityiskohditta tapahtumista. Kerron vain meidän ohittaneen turhat läpinät ilmoitettuani painokkaasti, etten ollut tullut hakemaaan saikkua tai myötätuntoa vaan lääketieteellistä apua vaivaan, joka oli venynyt yli kärsivällisyyteni (jolla on joosepin kestävyys ja marian paikkojen venyvyys). Keskustelusta sen verran, että se oli värikästä suullisesti ja eleellisestikin. Lääkäri keräsi kaiken kunnioitukseni ammattitaidollaan ja paneutumisella vaivaani. Harvoinpa arvauskeskuksessa lääkärin luona vietetään kaksikymmentä minuuttia.

Mummolaan koukkasin apteekin ja ässän kautta. Apteekista sain dropit ystävällisten ohjeitten kera ja ovella tuli painaistua pois mennessä vihreää hymyilijä naamaa. Ässästä hain isälle tuoreet iltapäiväuutiset, suoritin nykyaikaisen lypsyn ottamalla hyllystä punaisen sekä vaaleansinisen lehmän maitoa, kiivejä poimin pari rasiallista ja ostoslistan ulkopuolelta poimin uhkarohkeana inkiväärin kappaleen mukaan. Tähän väliin selitän tuota uhkarohkeutta runollani:
http://rakkausrunot.fi/runot/876/492013/kaupassa-kayntioikeus-katkolla

Ilta meni kirjoitellessa ja isäni kanssa purkaessa sekä keriessä pyykkikonetta, joka oli irtisanonut työsopimuksensa ja painotti tilanteen vakavuutta vielä panttivangeilla, joita sisuksissaan piti. Sen verran pitää rintaa röyhistää isän kanssa, että joka jätkä kyllä purkaa koneen kuin koneen. Harvassa on ne jätkät, jotka sen kasaa vieläpä niin ettei varaosia jää. Koneen toimivuuden kokeilu meiltä jäi kuitenkin vielä tekemättä kellon osoitellessa henkilökohtaisen hygienian huolehtimisen aikoja. Mutta kuten otsikko sanoi, torstai on toivoa täynnä ja sen alla oli hyvä käydä kohti perjantaita ja kokeiluhetkeä.