Pyhä ja urheilu

Sunnuntaiaamu klo 6.50 ja känny oli juuri vaatinut hereille. Niin, tätä nykyä siihen aikaan miut ajaa ylös vain urheilu. Formulakausi oli alkamassa ja luokittelen sen edelleen urheiluksi kuskien kovien fyysisten vaatimusten ja kilpailullisen asetelman vuoksi, vaikka melkoista peräkkäin ajelua se nykyisellään on. Kimin hyvä lähtö suli kuitenkin liekkeihin, jotka pyrkivät grillaamaan jäämiehen. Valtterin ajellessa sijoilla mikä lie homma rupesi maistumaan katkeralta kalkilta. Siirryinkin työpöydän ääreen kirjoittamaan ja kuuntelin samalla, josko ihme tapahtuisi.. No, ei tapahtunut ja mietin, että tätäkö tämä on taas tämän kautta. Jos on, veikkaan kisakuntoni pettävän formuloitten osalta viimeistään kesällä. Tiedän, etten viitsi kesällä katsella pettymyksiä sisällä, kun ulkonakin voi olla. Suomalaisena penkkiurheilijana, kun on tullut tähän ikään mennessä hakattua päätä ja kovasti seinään useammin kuin kerran, niin kai sitä on hiukan ruvennut suojelemaan jo itseään. Tietysti sillä edellytyksellä tuo ulkona olo ettei koko kesää sada. Kisan jälkeen laitoin pojalle aamiaisen ja kömmin peiton alle lämmittämään itseäni, kun poika ei halunnut enää nukkua. Ihokontaktia haluavalle lämpöpatterille, joksi minua on haukuttu, yksin nukkuminen on aina hiukan tympeää. Parin tunnin tirsat eivät juuri auttaneet. Olin melkoisen pölähtänyt kömpiessäni ylös. Asiaan saattoi vaikuttaa myös jo minua jonkun aikaa vaivannut yleinen vetämättömyys.

Lämmitin eilistä mannapuuroa päivälliseksi ja lisukkeeksi laitoin leipää ja keitettyjä munia. Aivan! Eilen päivällisemme näytti samalta. Miulla on tapana keittää aina puuroa reilusti eli käytän täysmaitoa aina sen litran purkin puuroon. Saamme syödä kahdesti siitä ja energiaa sekä vaivaa säästyy! Isäni soitti ja tarvitsi apua etänä takuuseen tulleen tabun asennuksessa. Melkoinen operaatio kahdelta ei todellakaan nörtiltä, kun vielä ottaa huomioon kielitaitomme lontoon suhteen. Isä osannee muutaman sanan ja mieki korkeintaan heikosti. Nostan hattua isälleni uskalluksesta tietotekniikan kanssa ja sinnikkyydestä sekä kärsivällisyydestä! Isä jäi yksin jatkamaan asennusta Tohmikselle, kun me läksimme kuplaan säbäämään pojan ehdotuksesta. Minä en halua olla este pojan liikunnalle millään muotoa, kun hänellä halua ja intoa riittää. Tällä kertaa meille riitti tunti ja vartti. Mie olin muuten vaan jo vedoton ja poika kypsyi kovasta tekemisestä miun pitäessä kiitettävää vauhtia yllä koko ajan sekä vaatiessa pelillistä suoritusta koko harjoituksen ajan, jotta asiat imeytyisivät selkärankaan ja siirtyisivät sieltä sitten peliin. Menimme kaupan kautta kotiin. Kalastimme kalapullia ja perunaa illalliseksi.

Ilta meni normi hommissa. Keitin kahvit tajuttuani päivän kahvikiintiön kokonaan käyttämättömäksi. Istuin yksikseni kynttilänvaloon nautiskelemaan tekemättömyydestä ja liekin tanssin luomasta tunnelmasta. Kai miussa asuu pieni pyromaani, kun elävä tuli kiehtoo niin paljon. Pojan touhutessa omiaan soitin ystävälle ja juttelimme muun muuassa ystävyydestä pitkän tovin. Äkkiseltään luulisi asian olevan niin simppeli, ettei siitä keskusteltavaa riitä pitkäksi aikaa. Luulo on kyllä väärä. Loputon aihehan se on, kun ystävyydenkin jokainen käsittää aivan omalla tavallaan. Toiset jopa "tahallaan väärin" tai etujensa mukaisesti muokaten… Iltamyöhällä yritin vielä kirjoittaa heikohkolla menestyksellä ja menin sättäilemään. No, ei siitäkään oikein mitään tullut ja loppujen lopuksi siirryin television ääreen, josta sitten löysin itseni aivan jumissa aamu neljältä. Kömmin sänkyyn peiton alle urvottamaan aamua odottelemaan.